Lehdistötiedote: EduExcellence ja Helsinki Business College avaavat toisen asteen koulutusviennin – päänavaajana marokkolainen opiskelijaryhmä ja ammatillinen pätevyys liiketaloudessa

Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen koulutusvientiorganisaatio EduExcellence ja marokkolainen konsultointi- ja koulutusyritys Akademia Scandinavia Private Sarl AU ovat solmineet kaupallisen yhteistyösopimuksen tutkinto-ohjelmien järjestämisestä Suomessa. Liiketalouden ammatilliseen pätevyyteen kouluttavan ohjelman toteuttaa Helsinki Business College (HBC) ja ensimmäisen ryhmän 1,5 vuoden tutkinto-ohjelma käynnistyy elokuussa.

Qualification in Business (QB) on tiivis, englanninkielinen toisen asteen koulutusohjelma, joka tarjoaa opiskelijoille kattavat perustaidot mm. liiketaloudesta, markkinoinnista, logistiikasta ja yrittäjyydestä. QB-ohjelma sisältää lähi- ja etäopiskelun lisäksi yritysyhteistyötä ja työharjoittelua. Koulutus antaa opiskelijalle sekä erinomaiset työelämätaidot että mahdollisuuden jatkaa korkeakouluopintoihin.

“Akademia Scandinavia Private Sarl AU haluaa kasvattaa rooliaan opiskelijoiden tilauskoulutustutkintotoimijana erityisesti MENA-alueen maissa. Toistaiseksi vain pieni osa ulkomaille lähtevistä opiskelijoista päätyy Suomeen, mutta kiinnostus suomalaista koulutusjärjestelmää kohtaan on suuri. Meidän tehtävämme on kertoa suomalaisesta huipputason opiskelusta ja sen luomista jatko-opintojen mahdollisuuksista Pohjois-Afrikassa,” sanoo Ria Öhrnberg-Autio, Akademia Scandinavian omistajayhtiö APartners Oy Ltd:stä.

“Yhteistyö Akademia Scandinavian ja HBC:n kanssa tarjoaa erinomaisen polun korkeakoulutukseen hakeutumiseksi Suomessa. Odotamme pitkäaikaista ja kasvava yhteistyötä Akademia Sarlin kanssa Pohjois-Afrikan alueella,” sanoo toimitusjohtaja Tuija Pulkkinen EduExcellencestä.

Lisätiedot:

Tuija Pulkkinen
Toimitujohtaja, EduExcellence
tuija.pulkkinen@eduexcellence.fi
puh. +358 50 527 7258

EduExcellence on pääkaupunkiseudun kolmen suurimman AMK:n (Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian) maailmanlaajuisesti toimiva koulutusviennin keskittymä. Lisätietoa: EduExcellence.

Akademia Scandinavia Sarl on marokkolainen konsultointi- ja koulutusyritys, jonka omistaa suomalainen konsultointiyritys Autio Partners. Lisätietoa AutioPartners.

Teksti: Tuija Pulkkinen

Kuva: Unsplash

Comments are closed.