Kuva: Unsplash.
Lea Elo-Vehman on yksi ensimmäisistä Myynnin ja markkinoinnin digiosaaja -koulutuksesta valmistuneista. Myynnin ja markkinoinnin digiosaaja -koulutus oli luonteva jatkumo markkinoinnin moniosaajalle. Elo-Vehman suoritti koulutuksen töiden ohella, kuten suuri osa opiskelijoista.
Lea Elo-Vehman on jatkuvan oppimisen mestari. Hän on opiskellut kaikki opintonsa töiden ohella. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän opiskeli markkinointia ja suoritti myöhemmin mainoshoitajan tutkinnon. Lisäksi hän kävi markkinoinnin johtamisen tutkinnon.
”Olen tehnyt töitä kuluttajamarkkinoinnin parissa viimeiset kaksikymmentäviisi vuotta. Olen tehnyt markkinointia laaja-alaisesti aina strategisesta suunnittelusta tapahtumiin ja kampanjoihin. Olen kuitenkin halunnut pitää osaamistani yllä käymällä kursseja ja koulutuksia töiden ohella”, Elo-Vehman sanoo.
Tällä hetkellä Elo-Vehman tekee töitä Sanoma Media Finlandilla markkinoinnin automaation parissa. Digiosaaja-koulutukseen hän hakeutui saadakseen teoreettisen pohjan asioille, joita hän oli käytännössä tehnyt jo pitkään.
"Täytin hakemuksen hetken mielijohteesta"
Ilmoituksen digiosaaja-koulutuksesta Elo-Vehman löysi myynnin ja markkinoinnin ammattiliiton sivuilta marraskuussa 2018.
”Oli synkkä ja pimeä marraskuu, ja mietin, että jotenkinhan tässä täytyy piristää itseään. Ajattelin, että tämähän on aivan minulle suunnattu juttu. Monet teemoista kuulostivat tutuilta”, Elo-Vehman muistelee.
Hän täytti lomakkeet hetken mielijohteesta – ja unohti asian täysin. Koulutus muistui mieleen vasta, kun hän sai hyväksymisviestin. Opinnot alkoivat tammikuussa.
”Hetken olin pihalla, että mitäs täällä nyt tehdään, kun varsinaisesta koulun penkillä istumisesta on pitkä aika”, Elo-Vehman myöntää.
Orientoituminen opiskeluun kävi kuitenkin yllättävän helposti. Elo-Vehman opiskeli digiosaaja-koulutuksen työn ohella, mikä oli mahdollista työnantajan jouston ansiosta.
”Muilta opiskelijoilta sai jatkuvasti uusia näkökulmia”
Ryhmäytyminen tapahtui nopeasti. Jo ensimmäisenä lähiopetuspäivänä Elo-Vehman löysi muutaman ihmisen, joiden kanssa piti yhtä opintojen loppuun saakka.
Opiskelijat tulivat erilaisista taustoista. Se olikin Elo-Vehmanin mukaan yksi koulutuksen suurimmista eduista. Joukossa oli niin työttömiä kuin yrittäjiäkin. Lisäksi oli niitä, jotka suunnittelivat työpaikan vaihtamista. Myös Elo-Vehmanilla oli niin sanotusti haku päällä.
”Ehkä koulutus antoi monelle pontta työpaikan vaihtamiseen”, hän pohtii.
Elo-Vehmanin kaltaisia myynnin ja markkinoinnin parissa työskenteleviä oli paljon. Hän myöntää, että heillä oli varmasti kursseilla etulyöntiasema. Sanasto oli työelämästä tuttua. Tehtävissä oli helppo edetä.
”Mutta kyllä minäkin sain töitä tehdä ja jatkuvasti opin uutta! Tahti oli kova, kun vuodessa suoritettiin saman verran opintoja kuin päiväopiskelijat”, Elo-Vehman huomauttaa.
Elo-Vehman kehuu kurssien ilmapiiriä.
”Osallistujilla oli erilaiset pohjatiedot. Oli siellä sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät tunteneet termistöä ollenkaan. Mutta minusta oli hienoa, että kaikki uskalsivat kysyä, jos eivät ymmärtäneet.”
Lea Elo-Vehman
”Kouluttautuminen hyödyttää niin opiskelijoita kuin työnantajia”
Opinnot oli jaettu kahteentoista moduuliin. Moduuli alkoi lähiopetuspäivällä, jolloin opiskelijat saivat tulevien kurssien tehtävänannot. Toteutustavat vaihtelivat ryhmätöistä yksilötehtäviin. Joskus tehtäviä palautettiin viikoittain, joskus vasta kurssin lopussa. Osana opintoja Elo-Vehman suoritti myös erilaisia sertifikaatteja.
Elo-Vehmanin mielestä opinnot laajensivat markkinoinnin mahdollisuuksia. Vaikka jonkinlaisesta myynnin ja markkinoinnin kokemuksesta oli opinnoissa hyötyä, Elo-Vehman suosittelee kokonaisuutta monenlaisille ammattilaisille.
”Tämä on mielettömän hyvä kokonaisuus niille, jotka haluavat päivittää osaamistaan. Sillä, mitä on aiemmin lukenut tai tehnyt, ei oikeastaan ole juurikaan väliä.”
Elo-Vehman korostaa, että Digiosaaja-koulutus hyödyttää myös osallistujien työnantajia. Usein kurssiprojektit voi tehdä työnantajalle. Työntekijä myös osoittaa olevansa motivoitunut kouluttautuessaan omatoimisesti. Elo-Vehmanin kohdalla opiskelu ei varmasti jää tähän.
”Minä olen aina uskonut siihen, että kouluttautuminen kannattaa. Heti kun sain nämä opintopisteet kasaan, iski pieni innostus, että mitäs sitä seuraavaksi keksisi.”
Yhden vinkin Elo-Vehman antaa tuleviin digiosaajaopintoihin hakeville:
”Lähiopetuspäivät ovat tärkeitä. Ne lisäävät opiskeluinnostusta. Silloin tapaa myös muita opiskelijoita.”
60 opintopisteen laajuinen digiosaaja-koulutus tukee jatkuvaa oppimista ja se on suunnattu jo työelämässä toimineille. Koulutus on 3AMK-koulujen (Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia) yhteistoteutus. Koulutus on opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa ja opiskelijalle ilmainen.
Kiinnostuitko? Haku seuraavaan Digiosaaja-koulutukseen on auki 28.5.2020 asti!
Lue lisää Digiosaaja-sivustolta
Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Tuuli Itkonen tuuli.itkonen@haaga-helia.fi