3AMK:n Hackathonissa koodattiin ratkaisuja työelämän ongelmiin

Yli 90 opiskelijaa ja kymmenen ohjaajaa otti osaa 3AMK:n järjestämään Hackathoniin 18.9. Haaga-Helian Pasilan kampuksella. Opiskelijoita oli kaikista kolmesta ammattikorkeakoulusta ja eri koulutusaloilta. Mukana oli myös runsaasti 3AMK:n kanssa yhteistyötä tehneen teknologiayritys Headain edustajat Anu Passi-Rauste ja Teppo Hjelt.

Päivä alkoi vastuuopettajien puheenvuoroilla ja nopeilla luennoilla päivän sisältöön liittyen. Tarkoituksena oli kehittää sekä esitellä kaupallinen ja luova palvelukonsepti. Aamuherätys oli opiskelijoille aikainen, mutta kofeiinin voimalla moni oli löytänyt perille asti. Työnteon alkaessa väsymys kuitenkin hälveni nopeasti. Päivän avasi Haaga-Helian yliopettaja Ari Alamäki.

Myös Laurea ammattikorkeakoulun Pepper-robotti heräili uniltaan, kun ryhmät alkoivat testailla koodiaan hänen kanssaan. Toinen näistä ryhmistä oli Laurea 2, joka koostui kolmesta henkilöstä: Marisa, Simona ja Samir.

He olivat työskennelleet Pepperin kanssa jo aiemmin jonkun aikaa osana kurssia. Heidän prototyypissään Pepperiä käytettiin avustamaan mahdollista asiakasta työnhaussa, mutta se osasi myös viihdyttää.

Kuvissa sveitsiläiset vaihto-opiskelijat, Simona ja Marisa. Heidän ryhmässään Samir oli ainoa, joka oikeasti osasi koodausta.

-Itselläni ei ollut paljonkaan kokemusta koodaamisesta, joten olisin saanut päivästä ehkä enemmän irti, jos minulla olisi edes perustaidot, Marisa sanoo. Simona on tästä yhtä mieltä, mutta hän myönsi haluavansa oppia lisää koodaamista.

Koodaustaidottomuus ei kuitenkaan näkynyt kummankaan opiskelijan kasvoilta, jotka olivat pitkin päivää yhtä hymyä Pepperin kanssa.

3AMK:n kanssa yhteistyötä tekevä teknologiayritys Headai oli myös mukana Hackathonissa. Anu Passi-Rauste oli kertomassa tämänhetkisestä yhteistyöprojektista.

Headailta oli saapunut paikalle myös ohjelmistoinsinööri Teppo Hjelt (kuvassa), joka piti lyhyen, mutta opettavaisen luennon liittyen päivän työskentelyyn.

Hjelt ehti myös seuraamaan opiskelijoiden työskentelyä ja auttoi myös ryhmiä parhaansa mukaan.

-Päivä oli täysi menestys, paikalle oli päässyt käsittämättömän hyvää porukkaa. Sekaan mahtui muutama tosi loistava idea, Hjelt luonnehtii.

-Kilpailevilla ryhmillä oli eri vahvuuksia, mutta kaikki ideat olivat silti luovia ja kohdennettuja ratkaisuja oikeisiin ongelmiin. Osalla vahvuutena oli selkeästi löytynyt markkinavetoinen pitchaus, toisella puhdas koodaaminen.

Passi-Rauste yhtyi kollegansa näkemyksiin.

-Opiskelijat toivat tänään itse esiin opinnoissaan ilmeneviä tärkeitä ongelmia ja myös ratkaisuja niihin. Näillä ideoilla on oikea toteutuksen tarve! Passi-Rauste korostaa.

-Nostan hattua myös rohkeille opettajille, jotka olivat täällä kokeilemassa uutta.

Metropolian insinöörilinjan opiskelijoista muodostunut ryhmä, Metropolia 11, sisälsi jo kolme kokeneempaa koodaajaa. Janne, Riina ja Esa kehittelivät virtuaalista opinto-ohjaajaa lukio-opintoihin.

He saivat vasta aamulla kuulla millainen tuote heidän tuli päivän aikana kehitellä, joten ei jäänyt aikaa jäädä pyörittelemään peukaloita. Esalla oli tarjota hyviä kehitysehdotuksia kurssin parantamiseksi jatkossa.

­­­­-Tulevaisuudessa voisi miettiä opiskelijaryhmien sekoittamista koulujen välillä. Nyt jossain ryhmissä oli pelkkiä insinöörejä tai tradenomeja, mutta olisimme voineet saada paljon mielenkiintoisempia tuloksia erilaisilla kokoonpanoilla, Esa tiivisti.

Hackathonin sisältö ei osunut täysin heidän kurssinsa sisältöihin ja osa oli jo entuudestaan tuttua. Kaikki kolme olivat kuitenkin tyytyväisiä päivään ja tulisivat ehdottomasti uudestaan, jos 3AMK:n Hackathoneja järjestetään jatkossa lisää.

 

Yksi oman koulunsa edustajia oli osaa ottanut ryhmä Haaga-Helia 3. Neljän hengen ryhmän muodostaneet Joona, Oona, Tuukka ja Antti opiskelevat kaikki tietojenkäsittelyä.

Kenelläkään ryhmän jäsenellä ei ollut paljoakaan koodaamista opiskelujen ulkopuolella, mutta koulussa se oli tullut jo omalta osaltaan tutuksi.

He uskoivat, että päivästä on saanut varmasti irti uusia tekniikoita ja lisää tietoa eri ohjelmista. Myös koodaripuolella tapahtuva kaupallistaminen oli jäänyt mieleen.

Lopuksi kaikki ryhmät pääsivät esittelemään luomuksiaan. Kaikki ryhmät saivat olla ylpeitä näin nopeassa ajassa syntyneistä tuotteista.

Päivän päätteeksi parhaat ryhmät myös palkittiin. Arvioitavia kategorioita olivat muun muassa prototyypin tekninen toteutus ja idean oivaltavuus ja luovuus.

Parhaat joukkueet saivat osaamisestaan arvoisensa kunniamaininnat. Osallistujat ja järjestäjät olivat yksimielisiä siitä, että samaa konseptia kannattaa ehdottomasti kehittää ja järjestää tulevaisuudessakin.

Lisätietoja: Asko Mononen, asko.mononen@laurea.fi

Comments are closed.