Digital Wellbeing Sprint järjestettiin toukokuussa jo kolmatta kertaa. Ohjelma on osa 3AMK:n Professional Summer Schoolia ja tavoitteena oli ratkaista terveysteknologiayritysten antamia haasteita. Haasteiden ratkaisuun tarvittiin monialaista osaamista.
Digital Wellbeing Sprint on avoimen innovaation ja yhteistyön sprint-ohjelma, jossa opiskelijat monilta eri aloilta ja monista kulttuureista innovoivat ja kehittivät tulevaisuuden terveydenhuollon ja hyvinvoinnin palveluita yhdessä yritysten kanssa. Mukana oli kuusi terveysteknologian alalla toimivaa yritystä.
Yhdessä haasteessa ryhmä pohti tabletin käyttömahdollisuuksia esimerkiksi sairaalaympäristössä. Eräs haaste liittyi liikunnallisiin älypuhelinpeleihin ja toinen digitaalisen kotifysioterapeutin käyttöön.
Ohjelma huipentui Oodissa pidettyyn pitchaustilaisuuteen, jossa osallistujat esittelivät aikaansaannoksiaan. Kuusipäiväisen ohjelman aikana osallistujat ovat saaneet kuulla myös paljon innostavia puheenvuoroja eri organisaatioiden edustajilta.
Digital Wellbeing Sprint on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 2017. Nyt ohjelma uudistui ja mukaan otettiin terveysteknologian alalla toimivia yrityksiä. Opiskelijat jaettiin ryhmiin ja kukin sai valita kiinnostavimman haasteen. Osallistujia tämän vuoden sprintissä oli reilu 30.
Ohjelmaa on ollut suunnittelemassa opettajia kaikista ammattikorkeakouluista. Lisäksi mukana oli kahdeksan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijaa, jotka toimivat sprintissä tutoreina.
– Meillä on ollut aivan mahtavia tutoreita, jotka ovat olleet todella aktiivisesti mukana. He ovat järjestäneet esimerkiksi työpajoja ja fasilitoineet ryhmiä, kertoo Digital Wellbeing Sprintin projektipäällikkö Maija Kiljunen.
HAASTEIDEN RATKAISUSSA TARVITAAN MONIALAISTA OSAAMISTA
Digital Wellbeing Sprintin kuusi intensiivipäivää ulottuivat kolmen viikon ajalle. Ensimmäiset päivät ryhmä työskenteli Terkko Health Hubin ryhmätyötiloissa Meilahdessa. Seuraavalla viikolla oli boot camp Kaapelitehtaan We+ -tilassa. Viimeisellä viikolla pidettiin pitchauspäivä Munkkiniemessä IBM:n tiloissa ja lopulta ideat esiteltiin Oodissa.
Vaikka useiden tilojen ja puhujien organisoiminen on ollut välillä haastava, projektipäällikkö Maija Kiljunen on innoissaan lopputuloksesta. Jokaiseen päivään on saatu asiantuntijoita ja yritysinspiraatioita, jotka ovat tukeneet sprintin kulkua ja antaneet opiskelijoille ideoita oman haasteen ratkaisuun. Opiskelijat ovat päässeet mahdollisimman lähelle oikeaa työelämää jo tilojenkin kautta.
– Tämä oli hyvä juttu, koska en usko, että on hyvä pysyä koko ajan samassa paikassa, kertoo Haaga-Heliassa Business Information Technology -ohjelmassa opiskeleva Alisher Aliev.
Aliev kiinnostui Digital Wellbeing Sprintistä, sillä terveysteknologia on ala, jolla hän näkee itsensä tulevaisuudessa. Alievin ryhmän tehtävänä oli start up -yritys Disiorin asiakasrajapinnan määrittäminen. Ryhmässä oli mukana lisäksi kaksi sairaanhoitajataustaista opiskelijaa, joista toisella oli kokemusta myös yrityskonsultoinnista.
– Teimme hyvää työtä ja toimimme hyvin yhdessä. Me tapasimme myös sprint-päivien ulkopuolella, Aliev kertoo.
Ohjelma sopii opiskelijoille kaikilta aloilta, sillä haasteissa tarvitaan monialaista osaamista. Alievin mukaan Digital Wellbeing Sprint ei ole pelkästään terveydenhuoltoalan tai teknologiapuolen opiskelijoille.
Alievin mielestä parasta Digital Wellbeing Sprintissä oli pitchauksen harjoittelu yhdessä LaureaES:n Suvi Lehtosen kanssa. Lehtonen muistutti esimerkiksi tiettyjen fonttien välttämisestä ja värimaailman pitämisestä selkeänä. Hän myös suositteli lisäämään esityksen loppuun kuvat pitchaajista, jotta kasvot jäävät mieleen. Ryhmät olivat hyödyntäneet Lehtosen neuvoja ja kaikista Oodissa nähdyistä esityksistä löytyi ryhmän jäsenten kuvat.
Lehtonen sanoo itse, ettei ole pitchaamisen ekspertti, mutta on nähnyt tuhansia pitchauksia. Hän vastasi aiemmin keväällä järjestetystä 3AMK:n Cambridge Venture Campista.
Digital Wellbeing Sprint sai paljon kiitosta niin mukana olleilta yrityksiltä kuin opiskelijoiltakin. Järjestäjät toivovatkin, että sama meno jatkuu myös ensi vuonna.